Toimintasuunnitelma Tule mukaan Kevätlehti Joululehti
Toimintakertomus Fanimyymälä Palkinnot Historia 1974-2003
 

FC YPA on saavuttanut kolme merkittävää tunnustusta seuratoiminnastaan. Ensimmäisenä seurana Suomessa FC YPA on tehnyt Hat Trickin, johon sisältyvät seuraavat meriitit: Suomen paras Fair Play-seura vuonna 1996, Hyvä seura-palkinto vuonna 2003 sekä sinettiseuraluokitus vuonna 2004.

FC YPA vastaanotti sinetin 15.10.2004. Kauden päätöstilaisuudessa sinetin luovuttivat piirin puheenjohtaja Jan-Erik Sundell (vas.) ja Palloliiton Kaikki Pelaa-päällikkö Timo Huttunen (oik.). FC YPA:n puolesta sinetin vastaanottivat juniorijaoston puheenjohtaja Kirsti Oulasmaa ja sinettiseuraprojektia johtanut Jari Ristiluoma.

FC YPA:lle Hyvä-seura -palkinto

FC YPA sai merkittävän tunnustuksen, kun seura palkittiin marraskuussa 2003 Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ensi kertaa järjestämässä Hyvä Seura -hankkeessa. Palkitsemisperusteluissa FC YPAa luonnehdittiin dynaamiseksi seuraksi, joka on kehittynyt nopeasti yhdeksi lajin suurimmista Keski-Pohjanmaalla.

Alueellisia palkintoja jaettiin kaikkiaan 17, ja FC YPA oli yksi palkituista. Palkinnot jaettiin Suomenlahdella, ja ne oli lahjoittanut SLU:n yhteistyökumppani Wihuri.

FC YPA:n puheenjohtaja Keijo Nivala (kuvassa vasemmalla) otti vastaan Hyvä Seura -palkinnon marraskussa 2003.

 

Vuonna 1996 Palloliitto ja Pohjola-yhtiöt järjestivät kolmannen kerran Fair play -nuorisotoimintakilpailun, jossa valittiin Suomen paras Fair play-seura. Valintaperusteet olivat tuolloin seuraavat:

- Fair play -hengen korostaminen seuran toiminnassa.

- Harrastajamäärän pysyvyys ja lisääminen.

- Tyttöjalkapalloilu.

- Toiminnan laajuus, monipuolisuus, omintakeisuus ja uudet toimintamuodot.

FC YPA teki jo tuolloin uraauurtavaa työtä, ja valintaperusteet täsmäsivät seuran linjaan ja toiminnan tasoon. Ainoastaan tyttöjalkapalloa ei seuran ohjelmassa ollut, mutta kuten seuraa esitelleessä kilpailutyössä luvattiin, toiminta aloitettiin heti tammikuussa 1997.

Timo Qvist vastaanottamassa Suomen parhaan Fair play -seuran palkintoa ja 40 000 markan stipendiä lokakuussa 1996.
Kauden 2003 palkitut