TP-47 haki pisteet - Ville Himanka iski hattutempun 3.7.2010 21:36
FC YPA - TP-47 0-3 (0-2) FC YPA ei saanut peliään raiteilleen TP-47:ää vastaan. Ville Himanka iski tyylipuhtaan hattutempun, kun torniolaiset hakivat pisteet PPO Areenalta maalein 0-3 (0-2). Ottelun kuva oli lähes koko ajan sellainen, että FC YPA piti palloa enemmän mutta vailla tehoja, sillä johtoon päästyään TP-47 keskittyi puolustamaan tiiviisti ja tekemään vastahyökkäyksiä. TP-47:n kärkipari Keijo Huusko - Ville Himanka oli odotetun paha pideltävä FC YPA:n puolustukselle, joka konkretisoitui ottelun 11. minuutilla ensimmäisen kerran, kun Ville Himanka viimeisteli maaliaukolta 0-1. Tämän jälkeen FC YPA alkoi viemään ottelua, mutta vailla tulosta. 25 minuutin kohdalla Dragan Pejic tasoitti läpiajosta, mutta maali tuonmittiin paitsioksi. 39 minuutilla TP-47 iski taas. FC YPA teki karmean harhasyötön omalla kenttäkolmanneksellaan ja Ville Himanka pääsi laukomaan 20 metristä 0-2. Toisella jaksolla FC YPA hallitsi palloa entistä selvemmin mutta Tornio puolusti edelleen tiiviisti ja heidän maalinsa pysyi puhtaana. Ottelun lopullinen niitti tuli 81. minuutilla kun FC YPA:n Aki Vähäsöyrinki ajettiin kentältä toisella keltaisella kortilla. Tähän takaa-ajo tyssäsi ja parin minuutin kuluttua TP-47 ripotteli vielä suolaa haavoihin viimeistelemällä 0-3 maalin. FC YPA:n kokoonpano: Kalle Rönkkö mv.- Radik Akhmetkhanov, Jarno Reinikainen, Henri Heikkilä C, Tomi Honkala, Juho Alasuutari (46 min. Mika Hemmilä), Aki Vähäsöyrinki (ua. 81. min.), Denis Kostynchuk, Joni Pakola, Dragan Pejic, Kennedy Owusu-Ansah. FC YPA:n Päävalmentaja Marko Myllykangas kommentoi seuraavasti ensimmäistä kotitappiota 8 kuukauteen: "Esityksemme oli lähinnä nolo. Taas alussa katseltiin kun kaveri pääsee johtoon ja sitten vasta aletaan pelaamaan. Karmeat virheet puolustuspäässä maksoivat ainakin pari maalia meille. Samalla peräänkuulutan vielä selkeästi kovempaa taisteluasennetta pelaajilta. Meidän jokaisen on syytä pikkaisen tutkiskella omaa sisintään että miksi ja millä motivaatioilla me teemme töitä yli 200 tapahtumaa vuodessa". Veikkauksen mitalit jaettiin näin: Kulta - Ville Himanka TP-47 Hopea - Petteri Pellikka TP-47 Pronssi - Radik Akhmetkhanov FC YPA Otteluisäntänä toimi Ylivieskan Taksi. Saxmanille avausmaali liigassaVille Saxman iski avausmaalinsa Veikkausliigassa, kun MYPA otti 3-2 -kotivoiton FC Interistä. MYPA:n avauskokoonpanossa liigan kolmannelta pelikierrokselta lähtien säännöllisesti pelannut Saxman teki MYPA:n 2-1 -johtomaalin ottelun 40. minuutilla.Tarkempia tietoja MYPA:n sivuilta www.mypa.fi Kaikkien Veikkausliigan otteluiden koosteet on katsottavissa Iltalehden netti-tv:ssä B-pojat säilyivät - JJK kaatui FC YPA:n B-pojat venyivät huippusuoritukseen Ykkösen pohjoislohkon viimeisellä kierroksella. Joukkue haki täyden pistepotin Jyväskylästä, kun JJK:n ykkösjoukkue kaatui 0-1. Tämän voiton ansiosta FC YPA jatkaa pelejään Ykkösessä syyskaudella. FC YPA:n voittomaalin teki Topi Vellonen Jukka Rauhalan syötöstä. JJK hallitsi ottelua. Joukkueelle oli muun muassa rangaistuspotku, joka osui ylärimaan.
| FC YPA haki pisteet Kajaanista / Kennedy Owusu-Ansah siirtyi RoPS:iin / Autoarpajaisten päävoitto Jääliin 4.9.2010 15:30 VIFK nouti pisteet Vaasaan 30.8.2010 8:36 VIFK PPO Areenalle lauantaina - 150 ensimmäistä naiskatsojaa ilmaiseksi sisään otteluisännän lahjan kera 26.8.2010 8:48 FC YPA kaatui saappaat jalassa Torniossa 23.8.2010 8:33 FC YPA ja PK-37 tasapeliin ennätysyleisön edessä 19.8.2010 9:14 PK-37 keskiviikkona PPO Areenalle kärkipään kamppailuun / FC YPA haki makean vierasvoiton Vaajakoskelta / FC YPA:n 3. Alueellinen Jalkapallopäivä 18.8. 12.8.2010 10:59 Sievi Futsalille kolme sopimusta / FC YPA murjoi Korsholmin maanrakoon / KP24-turnaus päätökseen 7.8.2010 19:33 JBK kaatui PPO Areenalla 2.8.2010 9:23 Lauantaina kotivoittoa jahtaamaan / FC YPA ja SJK jälleen tasalukemiin 29.7.2010 8:55 GBK tehokas maalipaikoissa 26.7.2010 8:07 |